Euroopan päättäjät valmistelivat viikonloppuna tulevan keskiviikon ratkaisuja. Kreikan ylivelkaantuminen odottaa kestävää ratkaisua ja velkamaita rahoittaneet pankit pääomittamista ja kaiken tämän jälkeen niin yksittäiset jäsenmaat kuin Eurooppa kokonaisuutena tarvitsevat kasvua.
Velkaantuminen kertoo vain yksinkertaisesti, että Euroopassa on pysyvästi eletty yli varojen. Samaan aikaan kehittyvät maat, kuten Kiina, Intia, Brasilia ja Venäjä, haastavat maanosamme nälkäisinä. Talouskisa on jatkossa entistä vaikeampi.
Sauli Niinistö painotti lauantaisessa puheessaan velkaantumisen myrkyllisyyttä. Saulilla on yhdet puheet. Hän on aina painottanut terveen talouden merkitystä ja velkaantumisen vauriollisuutta. Silloinkin kun Suomessa nyt ekonimisteina esiintyvät vielä puhuivat Suomen alhaisesta velan määrästä ja mahdollisuudesta velkaantua. Myöhemmin Suomi sitten velkaantui kun elvytettiin, mutta siihen oli silloin varaa. Enää ei ole.
Yksi iso kysymys on se miten velkaantuneet pankit pelastuvat. Peruslinja on se, että pankkien pääomitus on ensisijaisesti omistajien vastuulla ja toissijaisesti niiden omistajamailla.
Suomalaiset pankit eivät nykynäkymin tarvitse pääomittamista tai takuita valtion toimesta. Tämä siitä syystä, että Suomessa toimivilla pankeilla ei ole juurikaan vastuita ongelmamaissa. Ne kestävät myös isojakin kolhuja. Pankkeja valvoo Finanssivalvonta, mutta sen johtopäätös tällä hetkellä on, että pankit ovat kunnossa mutta hereillä tulee olla,mikäli reaalitalous kääntyy jytkkään laskuun.
-Jyri