Raamia odotellessa

Julkaistu 27. marraskuu 2011

Maanpuolustuskurssikaverini AKT:n Timo Räty on paljon vartijana. Koko Suomi katsoo liiton suuntaan, jotta muutoin niin epävarmaan talouteen saataisiin yksi ennustettava asia – palkat sovittaisiin pariksi vuodeksi ja tuloksena syntyy työrauhaa siis ei lakkoja. Eiköhän Timo vastuunsa kanna.

Oma loppuviikko meni neuvostoissa, energia Brysselissä ja alue Poznanissa. Energiakokouksessa yksi pääteema oli energiatehokkuus. Suomi on tehokkuuden parantamiseen sitoutunut, mutta haluamme hakea parhaimmat keinot itse. Iso kysymys koko ajan on se, miten Eurooppa kykenee vastaamaan ilmastohaasteeseen talouskriisin oloissa niin, että turvaamme työpaikat ja hyvinvoinnin.

Aluekokouksessa puolestaan käytiin keskustelua tulevasta rakennerahastouudistuksesta 2014 lukien. Asia on Suomelle ja erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomelle tärkeä. EU-rahoilla vahvistetaan omaa aluepoliittista rahoitusta. Komission esitys on linjauksiltaan hyvä, mutta Suomen osuus potista huolettaa.

Maanantaina matka suuntaa Japaniin yhdessä Alex Stubbin kanssa. Edistämme kauppaa ja vientiä yhdessä suomalaisyritysten kanssa. Energia – uusiutuva ja ydinvoima – ovat agendalla monesta näkökulmasta.

Varsinkin näinä aikoina yritämme auttaa ja vauhdittaa suomalaisyrityksiä vientiponnisteluissa. Jokainen kauppa tuo ja takaa suomalaistyöpaikkoja. Pari viikkoa sitten eduskuntaan annettu luottomuotoinen vientitakuu parantaa yritystemme kilpailukykyä.

-Jyri

Aihe: Ei kategoriaa.