Blogi

Huono kesäteatterinäytelmä

14.07.2012

Kauden huonoin kesäteatterinäytelmä on menossa. Sen käsikirjoitti kokoomuksen ryhmäjohtaja Jan Vapaavuori vakuuslausunnolla. Onneton se oli sekä ajankohdaltaan että sisällöltään. Ajankohta oli oli onneton, koska Suomi käy parhaillaan vakuusneuvotteluja Espanjan kanssa. Siksi nyt tulee antaa täysi tuki Jutta Urpilaisen johtamille neuvotteluille. Sisällöltään lausunto oli harkitsematon, koska vakuusvaatimus on kirjattu hallitusohjelmaan ja on itsestään selvä ehto kuten pääministeri Jyrki Katainen totesi.

Näytelmä jatkui SDP:n ylinäyttelemisellä. Ryhmäjohtajan lausuntoa jankattiin ja sille annettiin aivan suhteeton arvo. Ylinäyttely ei tahtonut loppua pääministeri Kataisen lausunnon jälkeenkään.

Ryhmäjohtajan tehtävässä on ensisijaista joukkojen johto eduskunnassa ja se jättää kovin vähän tilaa omalle pohdiskelulle ainakaan hallitusohjelmaan kirjatuissa asioissa. Tähän rotkoon Vapaavuori itsensä ajoi, mutta lausunto sai aivan messiaaliset mittasuhteet.

Euroopan vakauskriisi on vaikuttanut monien maiden sisäpolitiikkaan. Kansalaiset ovat ymmärrettävästi lopen kyllästyneitä eteläisen Euroopan tukipaketteihin samaan aikaan maiden oma veronkanto surkealla tasolla. Suomi on tiukasti vastustanut sellaisia yhteisvastuullisia ratkaisuja, jotka poistaisivat maiden omaa vastuuta omasta taloudestaan.

Samaan aikaan olemme korostaneet, että olemme mukana ennen kaikkea suomalaisten edun vuoksi, koska vaihtoehto syöksisi maanosamme entistä syvempään taantumaan ja sillä olisi kohtalokas vaikutus maamme talouteen ja työllisyyteen.

Tämän ohella meidän tulee olla aktiivisia Euroopan tasolla, että löydämme parempia keinoja kasvun tukemiseksi. Lisävelanotto ei ole sellainen. Terve talous ei rakennu jatkuvan velkaantumisen päälle.